Saavutettavat julkaisut - korvalaite naisella

Saavutettavat julkaisut – mistä on puhe?

Saavutettavuus on kaikkien huulilla – tai jos ei vielä ollut niin pian on. Saavutettavuutta edellytetään nimittäin kaikilta viranomaisilta ja myös monien organisaatioiden verkkopalveluilta viimeistään syyskuuhun 2020 mennessä.

Saavutettava verkkopalvelu on verkkosivusto tai mikä vain muu verkkojulkaisu, joka on kaikkien saavutettavissa. Saavutettavuudella tarkoitetaan sitä, että kuka tahansa voi käyttää verkkopalvelua vaivatta ja ymmärtää, mitä se sisältää. Toisin sanoen palvelun pitää olla saavutettava niin keskivertokäyttäjälle kuin esimerkiksi näkörajoitteiselle, lukihäiriöiselle tai henkilölle, joka ei voi käyttää hiirtä. Saavutettavuuden perimmäinen tarkoitus on tarjota yhdenvertaiset mahdollisuudet kaikille digitaalisessa maailmassa.

Saavutettavuus on ollut puheissa jo ainakin kymmenisen vuotta. Yhä useamman työpöydälle asia on kuitenkin tullut vasta keväällä 2019 voimaan astuneen lain myötä. Laki digitaalisten palveluiden tarjoamisesta pohjautuu 2016 julkaistuun Euroopan parlamentin ja neuvoston saavutettavuusdirektiiviin, jonka pohjana taas on jo 2008 julkaistu WCAG-ohjeistus. Siinä missä tekniseen saavutettavuuteen, kuten käyttöliittymien yhteensopivuuteen on kiinnitetty huomiota jo pidempään, on nyt alettu kiinnittämään entistä enemmän huomiota myös sisältöjen saavutettavuuteen.

Ovatko PDF-julkaisut saavutettavia?

Monet verkkojulkaisut kuten verkkolehdet, oppaat ja raportit toteutetaan PDF-julkaisuina. Jotta PDF olisi saavutettava, täytyy sen sisältöön päästä käsiksi apuvälineillä kuten ruudunlukuohjelmilla, ruudunsuurennusohjelmilla ja erilaisilla kytkinohjelmilla.

PDF-julkaisuille on asetettu standardit, joita saavutettavuus edellyttää. Ennen kaikkea PDF ei saa olla skannattu kuva tekstistä, vaan sen tulee sisältää tekstiä, jonka apuohjelma voi lukea. Saavutettava PDF-julkaisu noudattaa ISO 14289 -standardia. Käytännössä tämä tarkoittaa seuraavaa.

Saavutettavassa PDF-julkaisussa on muun muassa:

  • Luettavassa muodossa oleva teksti
  • Tagien avulla merkityt rakenteet (otsikot, kappaleet, listat, taulukot, lomakkeet ym.)
  • Vaihtoehtoiset tekstit kuville
  • Hyvä visuaalinen hahmotettavuus kuten kontrastit ja fontti
  • Dokumenttiin tehdyt määritykset (kieli, otsikko)

Miten teen saavutettavan julkaisun?

Jos haluat julkaista vaikkapa verkkolehteä tai oppaita PDF-julkaisuina, voit hyödyntää erilaisia työkaluja saavutettavuuden varmistamiseksi. Tarvittavat määritykset tehdään esimerkiksi Wordin, InDesignin tai Adobe Acrobatin avulla.

Kuitenkin, kuten me nopea.mediassa olemme jo aiemmin todenneet, ei PDF-julkaisu ole verkossa se lukijaystävällisin vaihtoehto. Näköislehtien haasteena ovat muun muassa puutteellinen navigointi, huono responsiivisuus ja vaikeus jakaa yksittäisiä sisältöjä tai seurata niiden lukuastetta. Saavutettavuus on vielä yksi syy lisää miettiä verkkojulkaisun formaatti uudelleen.

Jos lehti, opas tai raportti julkaistaan verkossa PDF:n sijaan sivustona, palvelee se lukijaansa kaikilla verkon mahdollistamilla tavoilla. Verkkosivustolla sisältöä ei tarvitse zoomata, navigointi on selkeää ja aiheita ja artikkeleita on helppo kytkeä toisiinsa linkityksin. Sisältö on siis jo lähtökohtaisesti paremmin saavutettavissa. Määrittelyiden tekeminen verkkoon ei myöskään vaadi ylimääräistä uuden opettelua.

Useimmilla organisaatioilla, joilta saavutettavuutta edellytetään, on jo olemassa verkkosivut jos toisetkin. Verkkosivujen ylläpitäjät joutuvat opettelemaan saavutettavuuteen tarvittavien määritysten tekemisen sivuilleen. Käytännössä määritykset ovat samat verkkoon kuin PDF-julkaisuille.

Saavutettavat julkaisut nopea.medialla

Nopea.medialla on mahdollista toteuttaa julkaisut kuten lehdet, oppaat, raportit ja vuosikertomukset helposti verkkoon. Samoista julkaisuista voi helposti luoda PDF-tiedostot ja lähettää ne halutessaan painoon. Julkaisu tehdään WordPressin Gutenberg-editorilla, samaan tapaan kuin mikä vain WordPress-sivuston artikkeli. Jotta julkaisu olisi saavutettava, tulee siinä olla aiemmin mainitut määritykset kuten:

  • vaihtoehtoiset tekstit kuville
  • riittävä kontrasti taustan ja tekstin välillä
  • riittävän suuri fontti
  • selkeä rakenne (navigointi, otsikot ym.)

Määritykset tehdään WordPressin tekstieditorissa ja hallintapaneelissa. Kun verkossa julkaisemasi artikkeli on saavutettava, on siitä nopea.medialla luotu PDF:kin automaattisesti saavutettava.

Lue lisää verkkosivujen saavutettavuudesta ja siitä, keitä laki koskee.