Siirry suoraan sisältöön

Mihin printtijulkaisuja tarvitaan digimaailmassa?

Podcast: Kun sisältö kasvaa digistä printtiin

Digi on tullut jäädäkseen, mutta painotuotteitakaan ei sovi unohtaa. Nopea.median toimitusjohtaja Jesse Kivialho keskusteli Loyalisticin podcastissa siitä, missä tilanteissa printti palvelee asiakasta ja miten se täydentää parhaiten sisältömarkkinointia.

Digitaalisuus on hyvä juttu mutta onko siitä innostuttu jo paikoin liikaakin? Viimeisen kymmenen vuoden aikana yhä suurempi osa organisaatioista on löytänyt tiensä verkkoon ja asiakkaita tavoitellaan verkon eri kanavissa sujuvasti. Ja hyvä niin. Digimarkkinoinnin palveluja tarjoavan Loyalistic Oy:n perustaja Antti Pietilä on kuitenkin sitä mieltä, että digiä väännetään monesti myös tilanteisiin, joissa se ei täysin toimi.

– Asiakkaan polku on yhä suuremmaksi osaksi digitaalinen, mutta se ei ole täysin digitaalinen. Pelkkä digitaalinen jakelu kattaa ehkä 80 prosenttia asiakkaista. Loput 20 prosenttia voi olla kuitenkin myös äärettömän tärkeää saada otettua haltuun, Antti toteaa.

Ja vaikka suurin osa yleisöstä olisikin verkossa, ei tämän yleisön tavoittaminen ole aina helppoa. Verkossa ovat myös kaikki kilpailevat yritykset ja yksittäiset sisällöntuottajat. Digisisältöä on ylenmäärin ja massasta erottuminen voi olla vaikeaa, vaikka kohdistaisikin viestinsä oikein.

Jos bloggari pystyy tuottamaan mielenkiintoisempaa sisältöä tietystä aiheesta kuin yritys, saa se enemmän näkyvyyttä ja seuraajia.

Jesse Kivialho

– Verkossa yritys ja yksittäinen bloggari voivat olla samalla viivalla. Jos bloggari pystyy tuottamaan mielenkiintoisempaa sisältöä tietystä aiheesta kuin yritys, saa se enemmän näkyvyyttä ja seuraajia. Pelkästään se, että menet digiin ja tuotat sisältöä digitaalisesti ei siis riitä. Vaikka kohderyhmästäsi noin 80 prosenttia lukisikin sisältöjä verkossa, ei se tarkoita, että pystyt tavoittamaan koko sen ryhmän helposti, Jesse toteaa.

Printti digin rinnalla – mikä mahdollisuus!

Printti onkin usein tarpeellinen sisältömuoto digin rinnalla. Printti täydentää viestintää digikanavissa ja auttaa saavuttamaan sen osan yleisöstä, joka jää verkon kautta uupumaan.

Printiksi taitettu lehtinen, johon on koostettu juuri kyseisen tapahtuman kannalta olennaisia blogikirjoituksia, puhuttelee kävijää.

Yksi tyypillinen tilanne, jossa printtisisällöt voi luontevasti ottaa osaksi asiakkaan polkua, ovat erilaiset tilaisuudet kuten messut, seminaarit ja asiakastapaamiset. Tällaisissa tilaisuuksissa jaetaan monesti painettua esitettä, joka esittelee yrityksen toimintaa yleisesti. Esitteen ei kuitenkaan tarvitse olla geneerinen yleisopus. Parhaiten kohderyhmää palvellaan heille suunnatulla sisällöllä, joka jää myös mieleen ja herättää mielenkiinnon. Printiksi taitettu lehtinen, johon on koostettu juuri kyseisen tapahtuman kannalta olennaisia blogikirjoituksia, puhuttelee kävijää. Se voi johdatella lukijan myös printistä digiin, eli tutustumaan esimerkiksi yrityksen blogiin.

Toisaalta esimerkiksi asiakastilaisuudessa hand-out toimii hyvin ikään kuin muistiinpanoina. Printtimuodossa olevien blogiartikkelien kautta kävijän on helpompi palauttaa ilosanomaa mieleen. Lehtisen voi jättää myös työpaikan kahvipöydälle muidenkin luettavaksi tai antaa se kollegalle, Antti sanoo.

Lue lisää printin mahdollisuuksista digin rinnalla – esimerkiksi siitä, miten painetun materiaalin saa pidettyä helposti ajantasaisena ja kustannustehokkaana.

Tutustu myös Jessen ja Antin ajatuksiin printin roolista osana sisältömarkkinointia.

Tämä artikkeli on koottu Antti Pietilän ja Jesse Kivialhon podcast-keskustelusta. Katso tai kuuntele podcast kokonaisuudessaan.

1 kommentti artikkeliin “Mihin printtijulkaisuja tarvitaan digimaailmassa?”

  1. Paluuviite: Painettu Nopealehti 2/2020 julkaistu - Nopealehti - Lue verkossa tai tilaa!

Kommentointi ei ole käytössä.