Siirry suoraan sisältöön

Hakukoneoptimointi ja saavutettavuus

Hakukoneoptimointi ja saavutettavuus

Hakukoneoptimointi ja saavutettavuus menevät monella tapaa yksiin. Niin SEO:n kuin saavutettavuuden taustalla ovat pitkälti samat tekniset ja sisällölliset seikat. Molempien pohjana on verkkosivujen koneellinen luettavuus.

Verkkosivujen sijoitus Googlessa määräytyy sen mukaan, miten Google sivujen koodia lukee. Tämä koodi on sama, mitä esimerkiksi ruudunlukuohjelmat käyttävät.

Niin hakukoneoptimoinnin kuin saavutettavuuden kannalta on tärkeää, että sivuilta löytyvät seuraavat asiat:

  • Vaihtoehtoiset tekstit eli alt-tekstit kuville
  • Selkeä rakenne, joka johdattelee kävijää sivustolla
  • Kuvaavat otsikot, jotka jäsentävät tekstiä ja tarjoavat avainsanoja
  • Metatiedot, jotka kertovat kävijälle, mitä hän voi sivuilta odottaa
  • Eri päätelaitteille mukautuva ulkoasu eli responsiivisuus

Google arvioi sivujen koodia ja etsii sieltä muun muassa edellä mainittuja asioita sekä toistuvia avainsanoja. Arvionsa perusteella Google pisteyttää sivut ja niiden hyödyllisyyden lukijoille löytämillään avainsanoilla.

Koodissa määriteltyjen asioiden lisäksi hakukonesijoituksiin vaikuttaa myös kävijöiden käyttäytyminen, joka riippuu esimerkiksi seuraavista ominaisuuksista:

  • Sisältöjen ymmärrettävyys ja mukava lukukokemus
  • Sivu tarjoaa sitä, mitä lukija etsii
  • Sivuston nopeus

Saavutettavuuden kannalta on selvää, että sisällön tulee olla helposti ymmärrettävää. Sisällön tulee aueta niin kognitiivisista haasteista kärsivälle kuin lukihäiriöiselle. Hyvä lukukokemus vaikuttaa kuitenkin välillisesti myös hakukoneoptimointiin. Jos kävijä viihtyy sivuilla, liikkuu artikkelista toiseen ja suosittelee sisältöjä eteenpäin, kasvattaa tämä sivuston hakukonenäkyvyyttä.

1 kommentti artikkeliin “Hakukoneoptimointi ja saavutettavuus”

  1. Paluuviite: Saavutettavuuden perusteet: viiden kohdan opas saavutettavuuteen

Kommentointi ei ole käytössä.